- Infotilaisuuteen varattu paikka 14.11. klo 12 alkaen.
- Uusi hakupaketti lähetetty postissa.
- Ja ei kun odottamaan (jälleen kerran), kyllä se syksy 2010 sieltä vielä tulee... :-D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cultural Care. Näytä kaikki tekstit

29. syyskuuta 2009
28. syyskuuta 2009
Monday, September 28th, 2009
No niin, eli perjantaina laitoin sähköpostia Cultural Carelle ja kysyin, että onko mahdollista hakea samoilla hakupapereilla, kuin edellisellä kerralla (eihän siitä ole kuin muutama kuukausi aikaa) ja vastaukseksi sain, että hakemus itsessään on täytettävä uudelleen, mutta joitakin osia kuten rikosrekisteriote, kopio ajokortista ja koulutodistuksesta ovat sellaisia, jotka heillä on edelleen siellä toimistolla, eikä niitä tarvitse lähettää uudelleen. Huh. Helpottavaa kuulla. Infotilaisuuteen mun täytyy kuitenkin osallistua uudelleen, koska muuten siitä tulee kuluneksi yli vuosi uutta lähtöpäivää ajatellen. Tarkoituksena olisi nyt siis lähteä joskus syyskuussa 2010 ilmeisestikin. :-) Ja uusi infotilaisuus olisi 14.11. klo 12:00 Helsingin toimistolla.
29. heinäkuuta 2009
Wednesday, July 29th, 2009
Okei, eli ne jotka ei jaksa kuunnella turhaa valitusta ja kiukuttelua (ja jotka luultavasti pitävät tätä lapsellisena käytöksenä), suosittelen että siirrytte toiselle sivustolle, koska nyt annan tulla niin tuutin täydeltä että alta pois (okei, en ihan, koska vain harvat pystyvät oikeasti sulattamaan mun todellista avautumista ja purkautumista, joten annan teille kiltin version :-D).
Ensinnäkin, en ymmärrä ASSE:n käytöstä millään tavalla. Hain ohjelmaan mukaan viime vuoden syyskuussa (lopulla), ja haastattelu mulla oli lokakuussa. Alunperin mun piti päästä lähtemään matkaan touko-kesäkuussa, mutta koska halusin harkita tän au pair -asian loppuun ollakseni 100% varma siitä, että haluan lähteä, ilmoitukseni viivästyi ja sovittiin, että lähtisin matkaan joskus elokuussa. Okei, se oli ok järjestölle ja ruvettiin pyörittelemään papereita. Mulle luvattiin useaan otteeseen, että "Kyllä, voit nyt alkaa odottelemaan yhteydenottoja perheiltä". Koskaan ei mitään tullut - paitsi sen kerran sain sähköpostia, johon mulle ei enää koskaan vastattu (joten en jaksa laskea sitä yhteydenotoksi). No kun mitään ei kuulunut, niin tottakai sitä jo vähemmästäkin rupeaa kyselemään että missä vika. Olen saanut kuunnella ympäripyöreetä p*skaa vaikka miten kauan, enkä ole nyt yli 1½ kuukauteen kuullut ASSE:sta yhtään mitään. Missään muotoa. (Viimeisimmässä mailissaan joskus toukokuun lopulla ilmoitti, että "NYT voit alkaa odottamaan yhteydenottoja, kun ei perheet hae au pairia kovinkaan aikaisemmin kuin mitä tarvitsevat" ja ehdoteltiin myös vaihtoa Euroopan maihin.)
Toisekseen, koska olin jo todella täynnä ASSE:n käytöstä päätin siis vaihtaa järjestöä Cultural Care:lle, mutta en ilmoittanut ASSE:lle mitään, eli periaatteessa pidin/pidän sitä varavaihtoehtona, jos vaikka sieltä suunnalta alkaisi kuulua jotain. (Kyllä, kuulostaa varmaan idioottimaiselta, mutta näin tein/teen.) Alku näytti Cultural Care:lla todella lupaavalta. Asiat pyörähti käyntiin todella nopeasti ja hommat sujui suht smoothisti (ja luvattiin että kahdessa kuukaudessa pitäisi päästä lähtemään). Ihmiset oli todella mukavia ja hommasta jäi hyvä maku suuhun. Matcheja on tullut yksi, ja seuraavan ilmestymisestä ei ole mitään käsitystä. Mitä olen muiden au pairien blogeja lueskellut, niin on voinut mennä kolmekin viikkoa, ennen kuin seuraava match on ilmestynyt. Öhh? Ei tällanen mun aikatauluun sovi. Ymmärrän kyllä, että en nyt välttämättä (tällä aikataululla en todellakaan) pääse lähtemään silloin kuin halusin, mutta ajattelin nyt kuitenkin että pääsisi parin kolmen viikon viivästyksellä lähtemään. Ei näytä hyvältä.
Ja kolmanneksi sitten päästään siihen mun varsinaiseen aiheeseen, eli syy Ö ja siihen lisätään vielä syy F ja G (joo älkää yrittäkö ymmärtää noita kirjaimia, heittelen niitä ihan hatusta :-D). Eli toisin sanoen mulla on kolme ongelmaa, jotka hidastavat/vaikuttavat siihen, ettei mulle ole niin helppoa löytää perhe. Mulla on näihin kaikkiin syihin lääkärintodistus, joissa ilmoitettaan että ongelmat ei ole ongelmia ja että niistä on ihan turha huolestua, koska kaikki on OK. MIKSI H*LVETISSÄ sitten niistä TEHDÄÄN ONGELMIA?! Miksi meitä, joilla nämä ongelmat on, pitää kohdella eri tavalla, vaikka ollaan ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin? Miksi meidän niskoille heitetään epäilyksiä ja miksi perheet on niin skeptisiä meidän suhteen? Voin sanoa, että ainakin mun omalla kohdalla kaikki, jotka hylkää mut noiden takia, menettää ihan h*tosti. Koska se mitä ne perheet näkee paperilla, ei ole puoliakaan siitä, mitä ne saisi jos ne valitsisivat mut. Kyllä tiedän, että menee nyt itsekehuskeluksi, mutta tässä tapauksessa olen valmis kehumaan itseni vaikka taivaisiin jos se on siitä kiinni. Koska mä tiedän, että nämä syyt Ö, F ja G ei vaikuta, eikä tule vaikuttamaan, siihen miten mä hoidan hommani. God damn it.
MIKSEI MEILLE VOI ANTAA MAHDOLLISUUTTA?! Miksi meitä "erilaisia" ihmisiä pitää kohdella eri tavalla, kuin teitä "normaaleja"? .......

23. heinäkuuta 2009
Thursday, July 23rd, 2009
Match Nro 1.
Sain kokea positiivisen yllätyksen, kun kotiin päästyäni kirjauduin tarkistamaan sähköpostejani. Ilmoitus ensimmäisestä host-family matchista Extranetissä. No, pikapikaa kirjauduin Extranettiin ja rupesin tutkimaan ehdokasperhettä numero UNO.
Perheeseen kuuluvat siis isä, äiti, 6-vuotias poika ja 3-vuotias tyttö. Asuvat 20-25min päässä Chicagosta, eli tämän perusteella hienosti päättelin perheen asuvan Illinoisissa. Perheellä on ilmeisesti myös useampi kuin yksi koira, mutta tarkkaa lukumäärää ei mainita. Kuvauksen perusteella liikkuvainen perhe, sillä aktiviteeteissa ja kiinnostuksissa mainittiin mm. tennis, uiminen, kuntosali ja ulkoilmailu yleensä, mutta näiden lisäksi elokuvat ja satunnaisesti myös TV.
Perhe hakee au pairia, joka on joustava, ystävällinen, rehellinen, huolehtivainen, hyväntuulinen/leppoisa ja on luova taiteellisesti ja/tai musikaalisesti. Kommunikointikyky ja taito pitää kuria yllä rauhallisesti ovat arvostettuja piirteitä. Mutta ennen kaikkea perhe haluaa, että au pair oikeasti pitää lapsista ja osoittaa sen myös.
Sitten oli jotain päivärutiineista. Aamulla hoidetaan tietenkin herätys, aamupesu, pukeutuminen ja aamupala. Poika käy kindergartenissa 08:00am - 02:30pm. Tyttö sen sijaan käy lyhyemmillä aamutunneilla maanantaisin ja perjantaisin, mutta syyskuusta alkaen neljänä aamuna viikossa. Kotitöihin he mainitsivat mm. peitien petaamisen, pyykinpesun, silityksen, ruoanlaiton ("making meals", en sitten tiedä onko vaan lapsille suunnattua?), astioiden tiskaamisen (toivottavasti niillä on astianpesukone? :-D) ja muuta kevyttä siivoamista. Tekeekö nää vanhemmat itse mitään? :-O
En nyt sitten tiedä millaista talotaikuria ja siivousihmettä ne oikeen etsii, mutta suurin miinus, minkä keksin oli se, että tää perhe on siis tosiaan uskovainen ja he käyvät kirkossa joka sunnuntai (ja lapsille oli vielä jotain sunnuntaikoulua ja ties mitä D:). Ja tykkäävät tehdä asioita tosiaan perheenä (molemmat vanhemmat tulevat close-knit -perheistä, ja haluavat pitää tätä yllä omassa perheessäänkin), joten en usko että voisin mitenkään välttää tätä kirkossa käymistä, vaikka hakemukseeni laitoin että "Never", kun kysyttiin kuinka usein itse käyn kirkossa (itse kun en tosiaan mikään uskovainen ole).
Jossain kohtaa siellä vielä mainittiin, että perhe haluais opettaa au pairille mahdollisimman paljon niiden elämäntyylistä, historiasta, tavoista ja arvoista ja että tehtäis niitten juttuja. Ja miksen haluaisi oppia Amerikasta, Amerikan tavoista ja kulttuurista parhaassa mahdollisessa ympäristössä - itse Amerikassa, amerikkalaisessa perhessä? Tietenkin haluan, tämähän takia sinne lähdetäänkin. Mutta samalla rupesikin ahdistamaan, että jos nää on jotain himouskovaisia joille Jeesus ja Jumala etc. on todella tärkeitä, että onko nää "niiden jutut" jotain rukouspiirejä yms. D: Ja yrittääkö ne ruveta pelastamaan mua kun olen tällainen hömpänpömppä, joka ei pidä Jumalaa tärkenä jne. Huuuuuuuuh.
Melkeinpä toivoisin, että nää ei ottais yhteyttä ja tulis seuraava. D: Toivottavasti olen niille liian rebeli. >:3 Tää ei vaan tunnu oikealta perheeltä mulle ... That's all. No hard feelings.
***UPDATE (11:31pm): Nyt kun vihdoin vaivauduin lukemaan sen sähköpostin, jossa ilmoitettiin ensimmäisestä host-family matchista, niin sainpa tietää tarkan paikan (kaupungin), jossa perhe siis asuu. Eli Hinsdale, Illinoisissa, 20 mailia Chicagosta. Wikipediasta katselin niin vuoden 2000 väkiluvuksi oli ilmoitettu 17,349 eli reippaasti pienempi paikka, kuin missä itse tällä hetkellä asun.
***UPDATE (July 24th, 05:14pm): Ja se, että mä olen tästä uskontoasiasta tätä mieltä ei tarkota sitä, että haluaisin dissata niitä, jotka ko. asioihin uskovat tai pitävät niitä tärkeinä. Joten älkää ottako tästä itseenne sillä tämä on vain MINUN mielipiteeni, ok? Kiiiiitoooos. :3

13. heinäkuuta 2009
Monday, July 13th, 2009
Tänään sain herätä siihen, että äitini raahasi valtavan kirjekuoren huoneeseeni. Vapaapäivästä kun nautin, niin en jaksanut vaivautua heti edes avaamaan sitä (sen verran kerkesin nähdä että Cultural Care:n kuori se oli), vaan koomasin vielä muutaman tunnin sängyssä. Sitten kun viimein sain itseni koottua ja pääsin ylös sängystä, raahustin pöytäni ääreen, otin läppärini, paaaaaksun kirjekuoren ja palasin takaisin sänkyyn. Johto kiinni läppäriin, kone auki ja musat päälle. Avasin kuoren ja sieltähän löytyi:
- Yleinen hyväksymiskirje ja tietoa asioiden etenemisestä
- Au pair -handbook
- Prepare for your year -handbook
- Pre-departure Workbook
- Persoonallisuustesti ja ohjeet
- Physician's Health Evaluation -kaavake
- Lasku (jonka eräpäivä on siis 7 päivää perheen löytymisen jälkeen (kyllä tästä ihan hintava reissu tulee in the end D:))
- Tietoa Erika -vakuutuksista
Hmmm... Olikohan siinä kaikki? Varmaankin. Tuossa jo lueskelin ton pre-departure workbookin ja nopeasti selailin nuo kaksi muuta handbookia läpi. Pitää vielä myöhemmin katsella niitä tarkemmin, kunhan nyt saan itseni kunnolla hereille ja tsempattua siihen, että sisäistän sen mitä luen. :-D Jee, jee.
Extranetissä ei ole tapahtunut muutoksia, mutta elättelen toiveita että mahdollisimman nopeasti sinnekin ilmeistyisi mun profiili kokonaisuudessaan, ja että perheitäkin rupeasi ilmestymään. Toivotaan, toivotaan, toivotaan kovasti!
Tulevana sunnuntaina mennään perheen kanssa katsomaan uusin Potter -leffa. :-) Sitä odotellessa! Pitää vaan toivoa, että siskon konfisvieraat ovat tajunneet jo lähteä 9pm mennessä ;-D Minä en ainakaan aio vaivautua pitämään kenellekään seuraa enää 8pm jälkeen, sillä todellakin aion olla hyvissä ajoin paikalla kun Radcliffe, Grint ja kumppanit astelee valkokankaalle! Haha :-D

10. heinäkuuta 2009
Friday, July 10th, 2009
F-I-N-A-L-L-Y. Laittavat paperit tänään eteepäin, ja pyytävät mun ex-host-maman suosituksen sitten kun he ovat palanneet lomalta ja liittävät sen hakemukseen jälkikäteen (suositukset ja lastenhoitokokemus kun riittävät jo ihan ilman sitäkin, mutta monipuolisuuden tähden laitetaan se vielä mukaan sitten kun mahdollista). Huuuuuuuuuh... Jos se nyt tästä vihdoin alkais rullailee smooooooothisti. Toivotaan. *thumbs up*
***UPDATE (11:02am): No niin, nyt tuli hyväksymiskirje sähköpostin muodossa sekä tunnukset Extranettiin. Ei kun ihmettelemään, että mikä ihme tää kaikkien hehkuttama extranet on ihan käytännössä :-) (ps. tiedän kyllä, että sieltä näkee kiinnostuneet perheet :-D)
***UPDATE (11:29am): Ensi viikon aikana pitäisi kuulemma USA:n pään väen ehtiä ladata mun hakemus extranettiin, minkä jälkeen olen siis vapaata riistaa niin sanotusti isäntäperheiden silmissä. :-D Haha. No joo. Ehkä tästä pitäis painua töihin. D: Ei millään malttaisi!

9. heinäkuuta 2009
Thursday, July 9th, 2009
Saa nähdä nyt miten pitkäks tää sittenkin menee. Sain Cultural Care:lta sähköpostia tänään, että (jälleen kerran) ei saada yhteyttä pariin suosittelijaan. Toiseen tuli selitys, kun ex-host-mama kertoi säpossaan, että he ovat lomalla Costa Ricassa heinäkuun 17. päivään asti (mutta on kuitenkin mahdollista olla yhteyksissä sähköpostilla, mutta soittamaan ei pääse ennen kuin he palaavat kotiin). Mutta tämä toinen sitten ... Ikuinen pain in the ass. En edes jaksanut ruveta säätämään niiden kanssa, ja toimiston väen kanssa sovittiinkin, että hankin heidän tilalleen uuden - mikä onnistuikin yllättävän nopeasti. Uudelle suosittelijalle soitettiin joko tänään, tai sitten viimeistään huomenna. Eli hyvähyvä. Kunpa nyt ei tulis enää mitään... EN JAKSA.
7. heinäkuuta 2009
Tuesday, July 7th, 2009
No niin, palasin äskeittän Helsingistä, jonne suuntasin lähinnä sen takia, että sain viimeisetkin paperit vietyä Cultural Care:lle. Sanottiin, että käyvät mun paperit vielä varmuuden vuoksi kerran läpi, ja lähettävät ne sitten USA:han. Tämän viikon aikana pitäisi tulla sähköpostina hyväksymiskirje (jonka kuulemma saan myös ihan paperiversiona myöhemmin) ja luultavasti kai jotain muuta infoa? En ole ihan varma, mutta kerron sitten, kun tulee sen aika. :-)
Nyt olisi myös ruhtinaalliset 2,5 päivää vielä vapaata (tämä päivä kun on jo melkein ohitse, niin siksi lasken sen vain puolikkaana :-P). Harmikseni täytyy tosin todeta, että sitten olenkin pe-su töissä. Mutta toisaalta hihkun innostuksesta, koska äsken laskettuani, minulla on enää 7 työvuoroa ennen kesälomaa, ja maksimissaan 10 työvuoroa ennen kuin jään pois töistä. Ilmoitin nimittäin eilen pomoni sijaiselle (pomo kun viettelee kesälomaa), että merkkaa koneelle etten tee työvuoroja enää 12.8. jälkeen. Hihii! Ehkä tästä selvitään kunnialla. :-D
Onnea vielä kaikille niille onnekkaille, jotka ovat tänään saaneet tietää että pääsevät kouluun (tai ne, jotka ovat kuulleet jo tai ne, jotka tulevat kuulemaan hieman myöhemmin). :-) Onnea, onnea, onnea. Tiedän, että eräät ovat hyvinkin täpinöissään uudesta koulupaikasta! ;-) Terveisiä vaan (tiedän, että tunnistit itsesi!). Haha. :-D
Ja ISOTHALIPUSUTERVEISET sinne lätäkön toiselle puolelle N. Yritän tulla pian perässä! :-))

3. heinäkuuta 2009
Friday, July 3rd, 2009
Viime yö venyi taas venymistään kun tyyppi X ilmaantui koneelle. Alan jo addiktoitumaan skypeen. Kiitos ja kumarrus sille, joka moisen on keksinyt! Tekee elämästä paljon helpompaa. :-)
Mitään ihmeellistä au pair -asian suhteen ei ole tullut. Muuta kuin lähinnä negatiivista. Kävin siellä lääkärissä tosiaan viikko sitten syyn Ö takia, ja doctor lupasi lähettää lapun suoraan mulle kotiin. No eipä näkynyt lappua vielä eilenkään, joten kävelin ihan paikan päälle ja kysyin, että missä mättää (sen lapun kun olisin periaatteessa jo tarvinnut). No hoitaja siinä sitten kävi jotain papereita läpi, eikä löytänyt mulle suunnattua kirjettä joten palasi tietokoneelle ja sieltä kyllä näkyi, että kyseinen lappu on kirjoitettu, mutta jostain syystä sitä ei ole mulle koskaan lähetetty. Päätyivät sitten antamaan mulle soittoajan, ja sanoivat, että lääkärin pitäisi seuraavan tunnin sisään soittaa mulle. Meni reilu ½h ja odottamani puhelu tulikin. Lääkäri sitten ihmetteli, että miten niin en ole sitä saanut, että hoitajan olisi pitänyt se lähettää. Totesin sitten siihen väliin, että hoitajat puolestaan väittivät että lääkärin itsensä olisi se pitänyt postittaa. Jotain se siellä luurin toisessa päässä mölisi, kun sitten tein sille varsin selväksi, että olisin jo sen lapun tarvinnut. Lupasi sitten nöyrästi lähettä sen itse vielä samana päivänä (vaikka yrittikin vedota siihen, että on tällä hetkellä toisella paikkakunnalla töissä, eikä mun kaupungin asiat sitä tällä hetkellä kauheesti liikuta). KUUUUUT. Asia ei sinänsä yhtään lohduttanut, kun piti saada paperit tällä viikolla Cultural Care:lle, mutta meneekin vasta ensi viikkoon... D;
Töitä olisi enää tosiaan 9 vuoroa ennen 3 viikon mittaista kesälomaa, ja sen jälkeen maksimissaan 3 vuoroa ja minimissään 1 vuoro. Todella outoa, enkä oikeastaan jaksa edes käsittää tätä. Lähtö tosiaan lähenee (vaikka ei nyt välttämättä olekaan mun haluamani päivä, mutta lähenee se silti! :-D). Uuhuhuhuhuhuh. EN JAKSA TÖISSÄ. :-D Mut kiva et on kesä. Ja kivaa, että on tyyppi X. Ja kivaa, että pääsen katsomaan kummejani ja muita sukulaisia kesälomalla. Ja kivaa, että on kivaa. n____n

Tags:
AuPair,
Cultural Care,
Kesä,
Kivaa n__n,
Lääkäri,
Syy Ö,
Tyyppi X
25. kesäkuuta 2009
Thursday, June 25th, 2009
No niin, juuri kotiuduin Helsingistä, jossa kävin Cultural Care:n haastattelussa. Onnekseni sain todeta, että ko. haastattelu oli ASSE:n haastattelua helpompi - ainakin omasta mielestäni (toki siellä oli muutamia hieman oudohkoja kysymyksiä, mutta hengissä selvittiin :-D). Kaikki tuntui menevän mukavasti ja haastattelija oli todella mukava. Jäi tosi hyvä mieli tosta reissusta :-) ! Paitsi siitä, että häpesin silmät päästäni oman englantini ruostumista - oli niin kamalan jäykkää että HUH! :-D Pitäisi vielä syystä Ö käydä hakemassa lääkäriltä lappua, tilata rikosrekisteri uudelleen ja skannata koulutodistus sekä ajokorttikopio sinne toimistolle, niin saavat lähetettyä paperit eteenpäin.
Myöhemmin illalla pitäisi vielä lähteä siskon ja siskon kaverin kanssa tsekkailemaan Transformers II paikalliseen leffateatteriin. :-) Aurinko paistaa, on lämmin ja huomenna vapaapäivä! Ihan kivaa, kun on välillä kivaa n___n
***UPDATE (5:58pm): Menin lähettämään sähköpostilla Cultural Care:lle ajokorttikopiota ja koulutodistusta, kun huomasin että ASSE:lta oltiin lähetetty postia. Noh, avasin sen ja luin läpi. Hyvä etten penkiltä pudonnut. On sillä otsaa lähettää tällasta p*skaa. Tai no p*skaa ja p*skaa, mutta p*skaa se oli viimeksi.
"Hei Titta,

Olet aikanaan ilmoittanut meille että voit lähteä matkaan aikasintaan elokuussa ja tämä on syy että käytännössä voit alkaa vasta nyt odottamaan yhteydenottoja USA:sta.Perheet eivät yleensä hae Aupairia montaakaan kuukautta aikaisemmin kun Aupairia tarvitsevat.Toivotaan että yhteydenottoja alkaa pian tulemaan.Kuten olen kuitenkin todennut ei tilanne USA:ssa ole sama kuin ennen,mutta tietojeni mukaan pahin on kuitenkin nyt ohi.Mikäli haluat voit myös hakea Aupairiksi kauttamme Eurooppaan,mistä uskollan luvat sinulle perheen hyvinkin nopeasti.
Yst.terv
***** *******/Euraupair Finland"
Niin se oli viimeksikin, että pitäisi pian alkaa kuulua yhteydenottoja, mutta p*skanmarjat sieltä mitään kuului. Viikko sen viestin jälkeen mulla oli jotain asiaa ASSE:lle, ja samalla tiedustelin sitten niitä yhteydenottoja, niin yhtäkkiä sillä olikin tilanne huono. JAAHA. Miten voi muka viikossa tilanne mennä päälaellee? Ei mitenkään. Siksi arvostaisinkin suoruutta tässä asiassa, eikä mitään p*rseen nuoleskeluja ja turhien toiveiden elättelyä. Suksipa kuuseen Eurooppinesi, KRAAH!
***UPDATE (10:56pm): Te, jotka piditte Transformers I:stä - tulette RAKASTAMAAN kakkosta! <3

23. kesäkuuta 2009
Tuesday, June 23rd, 2009
En nyt oikein tiedä miten päin pitäisi olla, kun viimeisen neljän päivän sisään on tapahtunut vähän turhankin paljon tän au pair -asian suhteen. :-D
(Plan A: Feikki-perhe Atlantassa.)
Plan B: Järjestön vaihdos Cultural Care:lle.
Plan C: Jonkun järjestön kautta ex-host-perheeseen Kaliforniaan.
Plan D: Kaverini järjestön, CHI AuPair USA, kautta au pairelemaan mahdollisesti Georgiaan tai Pohjois-Carolinaan (ja kyllä on ihan OIKEA järjestö, vaikka nimi onkin mitä on).
Kuten edellisessä postauksessani sanoin, minulla on henkilökohtaisia kokemuksia EF:stä, joten tiedän miten turhauttava prosessi saattaa olla edessä. Kuitenkin käymäni keskustelu EF:n työntekijän kanssa sai mut suhteellisen vakuuttuneeksi siitä, ettei nyt olla menossa ihan samalla tavalla metsään niin kuin viimeksi. Toisaalta en ole päättänyt vielä mitään, ja olen menossa vain haastatteluun. Katsellaan miten siellä menee.
Plan D on uusin, mutta se starttasikin aika vauhdilla - ja erittäin positiivisesti. Kaverini pyynnöstä paikallinen työntekijä otti minuun yhteyttä sähköpostilla ja pyysi kertomaan tiettyjä asioita itsestäni, ja kertoi myös että heidän kauttaan olisi perheitä Georgiassa ja yksi varteenotettava Pohjois-Carolinassa. Hauskinta hänen viestissään oli se, että hän halusi saada multa vastauksen siihen, että miksi haluan lähteä juuri SC-GA-NC -alueelle, kun kaikki haluavat aina Kaliforniaan, New Yorkiin tai Bostoniin etc. No, hän sai vastauksen. Toivottavasti tyydytti :-D
Pyysin myös tyypiltä X konsultaatiota tähän tän hetkiseen ongelmaani (hän ei tosin tiedä Plan D:stä), ja hänen mielestään mun pitäis mennä Kaliforniaan, vaikka häntä harmittaisikin tämä järjestely syystä Y. Pitää infota tästä uusimmasta planista ja katsoa, että muuttuuko ääni kellossa. :-D

CHI AuPair USA,
Cultural Care,
Kalifornia,
SC-GA-NC,
Syy Y,
Tyyppi X
22. kesäkuuta 2009
Monday, June 22nd, 2009
Working on plan B!
Tosiaan, olen kyllästynyt tähän ASSE:n touhuun niin totaalisesti, että ajattelin vaihtaa järjestöä. Jo ennestään tuttuun Cultural Care:een olisin vaihtamassa. Sinänsä vähän hiertää, että viime kertainen reissu tuntui järjestön osalta menevän ihan penkin alle, mutta tietenkin kyseessä on kaksi täysin erilaista asiaa - kielimatka ja au pair -vuosi. Mulle on sovittu haastattelu tän viikon torstaille klo 14:00. Pääsen töistä 12, joten taidan ottaa 12:41 junan Helsinkiin, ja pyöriä siellä sitten aikaa kuluttaen siihen asti, että on aika pinkaista toimistolle.
Matkaan on ilmestynyt myös pieni mutta. Tai mutka - miten vain. Ehdin jo nimittäin hehkuttaa tuosta Atlantan perheestä ex-host-mommalleni, mutta pian siis lähetin perään viestiä, että se oli feikki jne. No ex-host-mom oli tietenkin järkyttynyt, että miten tollasta voi tapahtua, mutta pian sen jälkeen pääsikin vauhtiin. Hän ilmoitti, että heistä olisi todella hienoa ja "coolia" (niin kuin hän asian ilmaisi :-D), jos minä palaisin takaisin Kaliforniaan ja rupeasin heidän au pairikseen. Plussia tästä jutusthan löytää monia, todella monia. Enemmän kuin miinuksia. Pakko on kuitenkin korostaa, että mulla on syyni miksi haluaisin juuri Georgiaan tai South/North Carolinaan (syitä, joita en siis aio täällä kiljua ääneen - halusitte tietää ne miten paljon tahansa tai ette :-D). Joten tällä hetkellä voisin sanoa olevani aika sekaisin.
Mitä mieltä olette, lähdenkö takaisin Kaliforniaan tuttuun, varmasti mukavaan (ja mut haluavaan!) perheeseen vai otanko riskin ja hyppään kohti tuntematonta tietämättä, että pääsenkö lähellekään Georgiaa tai South/North Carolinaa?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)