Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syy Ö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syy Ö. Näytä kaikki tekstit

29. heinäkuuta 2009

Wednesday, July 29th, 2009

Okei, eli ne jotka ei jaksa kuunnella turhaa valitusta ja kiukuttelua (ja jotka luultavasti pitävät tätä lapsellisena käytöksenä), suosittelen että siirrytte toiselle sivustolle, koska nyt annan tulla niin tuutin täydeltä että alta pois (okei, en ihan, koska vain harvat pystyvät oikeasti sulattamaan mun todellista avautumista ja purkautumista, joten annan teille kiltin version :-D).

Ensinnäkin, en ymmärrä ASSE:n käytöstä millään tavalla. Hain ohjelmaan mukaan viime vuoden syyskuussa (lopulla), ja haastattelu mulla oli lokakuussa. Alunperin mun piti päästä lähtemään matkaan touko-kesäkuussa, mutta koska halusin harkita tän au pair -asian loppuun ollakseni 100% varma siitä, että haluan lähteä, ilmoitukseni viivästyi ja sovittiin, että lähtisin matkaan joskus elokuussa. Okei, se oli ok järjestölle ja ruvettiin pyörittelemään papereita. Mulle luvattiin useaan otteeseen, että "Kyllä, voit nyt alkaa odottelemaan yhteydenottoja perheiltä". Koskaan ei mitään tullut - paitsi sen kerran sain sähköpostia, johon mulle ei enää koskaan vastattu (joten en jaksa laskea sitä yhteydenotoksi). No kun mitään ei kuulunut, niin tottakai sitä jo vähemmästäkin rupeaa kyselemään että missä vika. Olen saanut kuunnella ympäripyöreetä p*skaa vaikka miten kauan, enkä ole nyt yli 1½ kuukauteen kuullut ASSE:sta yhtään mitään. Missään muotoa. (Viimeisimmässä mailissaan joskus toukokuun lopulla ilmoitti, että "NYT voit alkaa odottamaan yhteydenottoja, kun ei perheet hae au pairia kovinkaan aikaisemmin kuin mitä tarvitsevat" ja ehdoteltiin myös vaihtoa Euroopan maihin.)

Toisekseen, koska olin jo todella täynnä ASSE:n käytöstä päätin siis vaihtaa järjestöä Cultural Care:lle, mutta en ilmoittanut ASSE:lle mitään, eli periaatteessa pidin/pidän sitä varavaihtoehtona, jos vaikka sieltä suunnalta alkaisi kuulua jotain. (Kyllä, kuulostaa varmaan idioottimaiselta, mutta näin tein/teen.) Alku näytti Cultural Care:lla todella lupaavalta. Asiat pyörähti käyntiin todella nopeasti ja hommat sujui suht smoothisti (ja luvattiin että kahdessa kuukaudessa pitäisi päästä lähtemään). Ihmiset oli todella mukavia ja hommasta jäi hyvä maku suuhun. Matcheja on tullut yksi, ja seuraavan ilmestymisestä ei ole mitään käsitystä. Mitä olen muiden au pairien blogeja lueskellut, niin on voinut mennä kolmekin viikkoa, ennen kuin seuraava match on ilmestynyt. Öhh? Ei tällanen mun aikatauluun sovi. Ymmärrän kyllä, että en nyt välttämättä (tällä aikataululla en todellakaan) pääse lähtemään silloin kuin halusin, mutta ajattelin nyt kuitenkin että pääsisi parin kolmen viikon viivästyksellä lähtemään. Ei näytä hyvältä.

Ja kolmanneksi sitten päästään siihen mun varsinaiseen aiheeseen, eli syy Ö ja siihen lisätään vielä syy F ja G (joo älkää yrittäkö ymmärtää noita kirjaimia, heittelen niitä ihan hatusta :-D). Eli toisin sanoen mulla on kolme ongelmaa, jotka hidastavat/vaikuttavat siihen, ettei mulle ole niin helppoa löytää perhe. Mulla on näihin kaikkiin syihin lääkärintodistus, joissa ilmoitettaan että ongelmat ei ole ongelmia ja että niistä on ihan turha huolestua, koska kaikki on OK. MIKSI H*LVETISSÄ sitten niistä TEHDÄÄN ONGELMIA?! Miksi meitä, joilla nämä ongelmat on, pitää kohdella eri tavalla, vaikka ollaan ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin? Miksi meidän niskoille heitetään epäilyksiä ja miksi perheet on niin skeptisiä meidän suhteen? Voin sanoa, että ainakin mun omalla kohdalla kaikki, jotka hylkää mut noiden takia, menettää ihan h*tosti. Koska se mitä ne perheet näkee paperilla, ei ole puoliakaan siitä, mitä ne saisi jos ne valitsisivat mut. Kyllä tiedän, että menee nyt itsekehuskeluksi, mutta tässä tapauksessa olen valmis kehumaan itseni vaikka taivaisiin jos se on siitä kiinni. Koska mä tiedän, että nämä syyt Ö, F ja G ei vaikuta, eikä tule vaikuttamaan, siihen miten mä hoidan hommani. God damn it.

MIKSEI MEILLE VOI ANTAA MAHDOLLISUUTTA?! Miksi meitä "erilaisia" ihmisiä pitää kohdella eri tavalla, kuin teitä "normaaleja"? .......

3. heinäkuuta 2009

Friday, July 3rd, 2009

Viime yö venyi taas venymistään kun tyyppi X ilmaantui koneelle. Alan jo addiktoitumaan skypeen. Kiitos ja kumarrus sille, joka moisen on keksinyt! Tekee elämästä paljon helpompaa. :-)

Mitään ihmeellistä au pair -asian suhteen ei ole tullut. Muuta kuin lähinnä negatiivista. Kävin siellä lääkärissä tosiaan viikko sitten syyn Ö takia, ja doctor lupasi lähettää lapun suoraan mulle kotiin. No eipä näkynyt lappua vielä eilenkään, joten kävelin ihan paikan päälle ja kysyin, että missä mättää (sen lapun kun olisin periaatteessa jo tarvinnut). No hoitaja siinä sitten kävi jotain papereita läpi, eikä löytänyt mulle suunnattua kirjettä joten palasi tietokoneelle ja sieltä kyllä näkyi, että kyseinen lappu on kirjoitettu, mutta jostain syystä sitä ei ole mulle koskaan lähetetty. Päätyivät sitten antamaan mulle soittoajan, ja sanoivat, että lääkärin pitäisi seuraavan tunnin sisään soittaa mulle. Meni reilu ½h ja odottamani puhelu tulikin. Lääkäri sitten ihmetteli, että miten niin en ole sitä saanut, että hoitajan olisi pitänyt se lähettää. Totesin sitten siihen väliin, että hoitajat puolestaan väittivät että lääkärin itsensä olisi se pitänyt postittaa. Jotain se siellä luurin toisessa päässä mölisi, kun sitten tein sille varsin selväksi, että olisin jo sen lapun tarvinnut. Lupasi sitten nöyrästi lähettä sen itse vielä samana päivänä (vaikka yrittikin vedota siihen, että on tällä hetkellä toisella paikkakunnalla töissä, eikä mun kaupungin asiat sitä tällä hetkellä kauheesti liikuta). KUUUUUT. Asia ei sinänsä yhtään lohduttanut, kun piti saada paperit tällä viikolla Cultural Care:lle, mutta meneekin vasta ensi viikkoon... D;


Töitä olisi enää tosiaan 9 vuoroa ennen 3 viikon mittaista kesälomaa, ja sen jälkeen maksimissaan 3 vuoroa ja minimissään 1 vuoro. Todella outoa, enkä oikeastaan jaksa edes käsittää tätä. Lähtö tosiaan lähenee (vaikka ei nyt välttämättä olekaan mun haluamani päivä, mutta lähenee se silti! :-D). Uuhuhuhuhuhuh. EN JAKSA TÖISSÄ. :-D Mut kiva et on kesä. Ja kivaa, että on tyyppi X. Ja kivaa, että pääsen katsomaan kummejani ja muita sukulaisia kesälomalla. Ja kivaa, että on kivaa. n____n

26. kesäkuuta 2009

Friday, June 26th, 2009

En voi uskoa, että olen vapaapäivänäni hereillä jo 9:40am. Itseasiassa olen herännyt jo 7:45am kyttäämään, että kello tulisi 8am ja voisin soittaa paikallisen terveysaseman numeroon, jotta saisin aikaa lääkärille. Noh, ½ h jonotin puhelimessa (ts. makasin puolikoomassa omassa sängyssä ja kuuntelin ärsyttävää musiikkia ja raivostuttavan kuuloista naisääntä, joka ilmoitti mun olevan jonossa ja että pitää odottaa VIELÄ HETKI), kunnes sitten lopulta siellä vastattiin. Kerroin asiani, ja mulle revettiin "päin naamaa" (vai olisko parempi päin korvaa? :-D), että ei tosiaankaan ole aikoja saatavilla. JAAHA. No aikansa se neitonen siellä luurin toisessa päässä sääti ja ehdotteli, kunnes toivotin hyvät päivänjatkot, ja päätin ottaa yhteyttä yksityiselle lääkärille. Sain ajan täksi päiväksi 3pm. Jihuu :-) Saa nähdä paljonko tämä lysti tulee maksamaan...

Sain äsken myös tulostettua rikosrekisterihakemukseni, ja aionkin kiikuttaa sen postiin samalla kun raahaudun sinne lääkärille. Ne kun ovat onneksi melkein viereississä rakennuksissa, niin ei tule ylimääräistä lenkkiä - ja saan sen varmasti lähtemään postin mukana vielä tänään. :-) Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Eiköhän ne paperit saada ensi viikon puolessa välissä Helsingin päähän. Toivotaan ainakin.

Aurinkon paistaa edelleen ja nyt on jo todella lämmin. Ihan kiva, että kerrankin vapaapäivänä paistaa aurinko ja on lämmintä, koska mun tuurilla aina silloin sataa ja on kylmä. Kuten mun tän kuun alussa viettämät 10pv kesälomasta olivat pitkälti sadetta ja kylmää. Hrrrrr. Toivottavasti heinäkuun 20. päivänä alkava 3vk loma on parempi :-) Pidetään peukut pystyssä! Loman jälkeehän en tee kuin max. 3 vuoroa töissä, ja sitten jäänkin sieltä jo pois, jotta olen valmis lähtemään heti kun käsketään. :-D Jeejee.

Mahdollinen (ja mieluisin) USA TJ 7vk 3pv. :-O

25. kesäkuuta 2009

Thursday, June 25th, 2009

No niin, juuri kotiuduin Helsingistä, jossa kävin Cultural Care:n haastattelussa. Onnekseni sain todeta, että ko. haastattelu oli ASSE:n haastattelua helpompi - ainakin omasta mielestäni (toki siellä oli muutamia hieman oudohkoja kysymyksiä, mutta hengissä selvittiin :-D). Kaikki tuntui menevän mukavasti ja haastattelija oli todella mukava. Jäi tosi hyvä mieli tosta reissusta :-) ! Paitsi siitä, että häpesin silmät päästäni oman englantini ruostumista - oli niin kamalan jäykkää että HUH! :-D Pitäisi vielä syystä Ö käydä hakemassa lääkäriltä lappua, tilata rikosrekisteri uudelleen ja skannata koulutodistus sekä ajokorttikopio sinne toimistolle, niin saavat lähetettyä paperit eteenpäin.

Myöhemmin illalla pitäisi vielä lähteä siskon ja siskon kaverin kanssa tsekkailemaan Transformers II paikalliseen leffateatteriin. :-) Aurinko paistaa, on lämmin ja huomenna vapaapäivä! Ihan kivaa, kun on välillä kivaa n___n

***UPDATE (5:58pm): Menin lähettämään sähköpostilla Cultural Care:lle ajokorttikopiota ja koulutodistusta, kun huomasin että ASSE:lta oltiin lähetetty postia. Noh, avasin sen ja luin läpi. Hyvä etten penkiltä pudonnut. On sillä otsaa lähettää tällasta p*skaa. Tai no p*skaa ja p*skaa, mutta p*skaa se oli viimeksi.

"
Hei Titta,
Olet aikanaan ilmoittanut meille että voit lähteä matkaan aikasintaan elokuussa ja tämä on syy että käytännössä voit alkaa vasta nyt odottamaan yhteydenottoja USA:sta.Perheet eivät yleensä hae Aupairia montaakaan kuukautta aikaisemmin kun Aupairia tarvitsevat.Toivotaan että yhteydenottoja alkaa pian tulemaan.Kuten olen kuitenkin todennut ei tilanne USA:ssa ole sama kuin ennen,mutta tietojeni mukaan pahin on kuitenkin nyt ohi.Mikäli haluat voit myös hakea Aupairiksi kauttamme Eurooppaan,mistä uskollan luvat sinulle perheen hyvinkin nopeasti.
Yst.terv
***** *******/
Euraupair Finland"

Niin se oli viimeksikin, että pitäisi pian alkaa kuulua yhteydenottoja, mutta p*skanmarjat sieltä mitään kuului. Viikko sen viestin jälkeen mulla oli jotain asiaa ASSE:lle, ja samalla tiedustelin sitten niitä yhteydenottoja, niin yhtäkkiä sillä olikin tilanne huono. JAAHA. Miten voi muka viikossa tilanne mennä päälaellee? Ei mitenkään. Siksi arvostaisinkin suoruutta tässä asiassa, eikä mitään p*rseen nuoleskeluja ja turhien toiveiden elättelyä. Suksipa kuuseen Eurooppinesi, KRAAH!

***UPDATE (10:56pm): Te, jotka piditte Transformers I:stä - tulette RAKASTAMAAN kakkosta! <3