Aurinko paistaa ja on lämmin. Äsken sain kuulla, että ystäväni Saksasta on tulossa käymään Suomessa. Tai siis tällä hetkellä kyseinen henkilö asustelee (väliaikasesti) Tallinnassa, kun meni sinne töihin 3 kuukaudeksi YFU:lle. :-) Tutustuttiin mun toisen lukiovuoden aikana, kun hän tuli Suomeen vaihto-oppilaaksi. Sen jälkeen ollaan nähty kerran, kun tyttönen eksyi tänne viime kesänä uudelleen Suomen kaipuun takia! Innoissani kyllä odotan tätä uutta tapaamista! Ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa. :-))
Au pair asiaan ei ole tullut mitään uutta perjantaisen päivityksen jälkeen. Ärsyttäviä nämä viikonloput silloin kuin toivoisi, että saisi tapahtua jotain! :-D Ja eipä muutenkaan kauheasti kehumista, kun töissä on tullu roikuttua. :-P Eilinen 5am - 11am vuoro oli aika puuduttava. Haha. Onneksi ei ihan joka aamu tarvitse herätä 4am töihin. :-D Kaikki 5 viimeistä vuoroa ovat tosin iltavuoroja, mikä on sinänsä sääli, että töihin raahaudun klo 12-15 välillä, ja pääsen pois sitten klo 20-21:15 välillä, eli koko päivä menee töissä. Mutta sitten! Ehkä odotetuin KESÄLOMA, JEE! :-)
Oli myös ihana kuulla susta N! Olen niin iloinen sun puolesta, että perhe on ihana, ja kaupunki on ihana, ja että kaikki on mennyt hyvin! :-) Janoan lisääääää ... ! :-D
PS: Piti vielä kertoa tästä ihanasta asiakaspalvelukokemuksesta, jossa itse siis olin kerrankin asiakkaana. Näin siis paikallisessa Hesburgerissa:
Myyjä: "Moikka! Mitä laitetaan?"
Minä: "Normaali pehmis suklaakastikkeella."
Myyjä: "........Laitetaanko minipehmis?"
Minä: ".....?"
Myyjä: "Laitan sellasen!"
Myyjä: "Halusitko vielä jotain kastiketta siihen?"
Minä: "Ööö... Laita suklaa."
Minä: "Ja laita sit sellaseen ei-syötävään kippoon."
Myyjä: "Ok, 40 senttiä."
Siinä sitten maksoin kun en enää mistään mitään tajunnut :-D Ja tuloshan siis oli, että sain MINIpehmiksen suklaakastikkeella SYÖTÄVÄSSÄ kipossa. Way to go. :-D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit

12. heinäkuuta 2009
3. heinäkuuta 2009
Friday, July 3rd, 2009
Viime yö venyi taas venymistään kun tyyppi X ilmaantui koneelle. Alan jo addiktoitumaan skypeen. Kiitos ja kumarrus sille, joka moisen on keksinyt! Tekee elämästä paljon helpompaa. :-)
Mitään ihmeellistä au pair -asian suhteen ei ole tullut. Muuta kuin lähinnä negatiivista. Kävin siellä lääkärissä tosiaan viikko sitten syyn Ö takia, ja doctor lupasi lähettää lapun suoraan mulle kotiin. No eipä näkynyt lappua vielä eilenkään, joten kävelin ihan paikan päälle ja kysyin, että missä mättää (sen lapun kun olisin periaatteessa jo tarvinnut). No hoitaja siinä sitten kävi jotain papereita läpi, eikä löytänyt mulle suunnattua kirjettä joten palasi tietokoneelle ja sieltä kyllä näkyi, että kyseinen lappu on kirjoitettu, mutta jostain syystä sitä ei ole mulle koskaan lähetetty. Päätyivät sitten antamaan mulle soittoajan, ja sanoivat, että lääkärin pitäisi seuraavan tunnin sisään soittaa mulle. Meni reilu ½h ja odottamani puhelu tulikin. Lääkäri sitten ihmetteli, että miten niin en ole sitä saanut, että hoitajan olisi pitänyt se lähettää. Totesin sitten siihen väliin, että hoitajat puolestaan väittivät että lääkärin itsensä olisi se pitänyt postittaa. Jotain se siellä luurin toisessa päässä mölisi, kun sitten tein sille varsin selväksi, että olisin jo sen lapun tarvinnut. Lupasi sitten nöyrästi lähettä sen itse vielä samana päivänä (vaikka yrittikin vedota siihen, että on tällä hetkellä toisella paikkakunnalla töissä, eikä mun kaupungin asiat sitä tällä hetkellä kauheesti liikuta). KUUUUUT. Asia ei sinänsä yhtään lohduttanut, kun piti saada paperit tällä viikolla Cultural Care:lle, mutta meneekin vasta ensi viikkoon... D;
Töitä olisi enää tosiaan 9 vuoroa ennen 3 viikon mittaista kesälomaa, ja sen jälkeen maksimissaan 3 vuoroa ja minimissään 1 vuoro. Todella outoa, enkä oikeastaan jaksa edes käsittää tätä. Lähtö tosiaan lähenee (vaikka ei nyt välttämättä olekaan mun haluamani päivä, mutta lähenee se silti! :-D). Uuhuhuhuhuhuh. EN JAKSA TÖISSÄ. :-D Mut kiva et on kesä. Ja kivaa, että on tyyppi X. Ja kivaa, että pääsen katsomaan kummejani ja muita sukulaisia kesälomalla. Ja kivaa, että on kivaa. n____n

Tags:
AuPair,
Cultural Care,
Kesä,
Kivaa n__n,
Lääkäri,
Syy Ö,
Tyyppi X
30. kesäkuuta 2009
Tuesday, June 30th, 2009
Jälleen eilinen ilta pidentyi pitkälle yöhön, kun tyyppi X päätti ilmestyä koneelle juuri silloin kun ajattelin mennä nukkumaan. Noh, eihän siitä sitten mitään tullut ja jälleen kerran pällistelin hereillä melkein aamuneljään asti. Tähän voisi kyllä melkeinpä tottua. Tällä kertaa pääsin nauttimaan enemmän tyyppi X:n perhe-elämästä, kun taustalla mölysivät vanhemmat aika hyvään tahtiin. Lähinnä nauratti (isästä tulee kauheesti juttujen perustellaa mieleen mun ex-host-daddy :-D). Vaikuttavat tosi lepposilta ja laid back ihmisiltä. Tälläisten hetkien jälkeen sitä tuppaa unohtamaan, että välimatkaa on liikaa...
29. kesäkuuta 2009
28. kesäkuuta 2009
Sunday, June 28th, 2009
Olen onnellinen.
Tää on kiva tunne.
Juttelin eilen tyyppi X:n kanssa skypessä varmaan lähemmäs 6h. Oli parasta. <3
Tänään ei edes vituttanut, vaikka jouduin olemaan töissä 9am - 4pm. Viimeöinen keskustelu antoi voimia jaksaa. Ette tiedäkään millainen piristysruiske se oli. Kaikki mitä tarvitsin.
Olen onnellinen.
Täällä on vihdoin kesä.

26. kesäkuuta 2009
Friday, June 26th, 2009
En voi uskoa, että olen vapaapäivänäni hereillä jo 9:40am. Itseasiassa olen herännyt jo 7:45am kyttäämään, että kello tulisi 8am ja voisin soittaa paikallisen terveysaseman numeroon, jotta saisin aikaa lääkärille. Noh, ½ h jonotin puhelimessa (ts. makasin puolikoomassa omassa sängyssä ja kuuntelin ärsyttävää musiikkia ja raivostuttavan kuuloista naisääntä, joka ilmoitti mun olevan jonossa ja että pitää odottaa VIELÄ HETKI), kunnes sitten lopulta siellä vastattiin. Kerroin asiani, ja mulle revettiin "päin naamaa" (vai olisko parempi päin korvaa? :-D), että ei tosiaankaan ole aikoja saatavilla. JAAHA. No aikansa se neitonen siellä luurin toisessa päässä sääti ja ehdotteli, kunnes toivotin hyvät päivänjatkot, ja päätin ottaa yhteyttä yksityiselle lääkärille. Sain ajan täksi päiväksi 3pm. Jihuu :-) Saa nähdä paljonko tämä lysti tulee maksamaan...
Sain äsken myös tulostettua rikosrekisterihakemukseni, ja aionkin kiikuttaa sen postiin samalla kun raahaudun sinne lääkärille. Ne kun ovat onneksi melkein viereississä rakennuksissa, niin ei tule ylimääräistä lenkkiä - ja saan sen varmasti lähtemään postin mukana vielä tänään. :-) Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Eiköhän ne paperit saada ensi viikon puolessa välissä Helsingin päähän. Toivotaan ainakin.
Aurinkon paistaa edelleen ja nyt on jo todella lämmin. Ihan kiva, että kerrankin vapaapäivänä paistaa aurinko ja on lämmintä, koska mun tuurilla aina silloin sataa ja on kylmä. Kuten mun tän kuun alussa viettämät 10pv kesälomasta olivat pitkälti sadetta ja kylmää. Hrrrrr. Toivottavasti heinäkuun 20. päivänä alkava 3vk loma on parempi :-) Pidetään peukut pystyssä! Loman jälkeehän en tee kuin max. 3 vuoroa töissä, ja sitten jäänkin sieltä jo pois, jotta olen valmis lähtemään heti kun käsketään. :-D Jeejee.
Mahdollinen (ja mieluisin) USA TJ 7vk 3pv. :-O

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)