23. kesäkuuta 2009

Tuesday, June 23rd, 2009

En nyt oikein tiedä miten päin pitäisi olla, kun viimeisen neljän päivän sisään on tapahtunut vähän turhankin paljon tän au pair -asian suhteen. :-D

(Plan A: Feikki-perhe Atlantassa.)
Plan B: Järjestön vaihdos Cultural Care:lle.
Plan C: Jonkun järjestön kautta ex-host-perheeseen Kaliforniaan.
Plan D: Kaverini järjestön, CHI AuPair USA, kautta au pairelemaan mahdollisesti Georgiaan tai Pohjois-Carolinaan (ja kyllä on ihan OIKEA järjestö, vaikka nimi onkin mitä on).

Kuten edellisessä postauksessani sanoin, minulla on henkilökohtaisia kokemuksia EF:stä, joten tiedän miten turhauttava prosessi saattaa olla edessä. Kuitenkin käymäni keskustelu EF:n työntekijän kanssa sai mut suhteellisen vakuuttuneeksi siitä, ettei nyt olla menossa ihan samalla tavalla metsään niin kuin viimeksi. Toisaalta en ole päättänyt vielä mitään, ja olen menossa vain haastatteluun. Katsellaan miten siellä menee.

Plan D on uusin, mutta se starttasikin aika vauhdilla - ja erittäin positiivisesti. Kaverini pyynnöstä paikallinen työntekijä otti minuun yhteyttä sähköpostilla ja pyysi kertomaan tiettyjä asioita itsestäni, ja kertoi myös että heidän kauttaan olisi perheitä Georgiassa ja yksi varteenotettava Pohjois-Carolinassa. Hauskinta hänen viestissään oli se, että hän halusi saada multa vastauksen siihen, että miksi haluan lähteä juuri SC-GA-NC -alueelle, kun kaikki haluavat aina Kaliforniaan, New Yorkiin tai Bostoniin etc. No, hän sai vastauksen. Toivottavasti tyydytti :-D

Pyysin myös tyypiltä X konsultaatiota tähän tän hetkiseen ongelmaani (hän ei tosin tiedä Plan D:stä), ja hänen mielestään mun pitäis mennä Kaliforniaan, vaikka häntä harmittaisikin tämä järjestely syystä Y. Pitää infota tästä uusimmasta planista ja katsoa, että muuttuuko ääni kellossa. :-D

2 kommenttia:

Sallamaari kirjoitti...

Kaiken ystävällisyyden nimissä tahtoisin huomautta, että EF ja Cultural care ovat kyllä vähän eri asia. Cultural care toimii suomessa EF'n kautta, muttei kannata rinnastaa näitä toisiinsa. Itseläkin nimittäin kokemusta kummastakin, kielimatkasta ja au pair vuodesta ja kyllä myönnettäköön, että au pair ihmiset ef'n toimistolla tuntuivat tekevänsä hommansa huomattavasti paremmin, kuin mitä kielimatkapuolella. Pääasiassahan au pair -asiathan hoidetaan kuitenkin täällä jenkkien puolella ja suomen pää on juuri niiden asioiden hoitoon ja kysymysten kysymiseen.

Mitä nyt edellisen postauksesi kommenteista luin, jollain tuntui olean vähän kana kynimättä Cultural caren suhteen kun kaikki ei ihan loistavasti ollut mennyt. Toisaalta sanon, että onnekkaita on ne, jotka yhdellä matchilla selviävät ja perheen äkkiä löytävät. Aina on joitain - itseni mukaan luettuna - jotka joutuvat käymään läpi monia perhe-ehdokkaita ja pitkiä odotusaikoja ennen kuin liikkeelle pääsee lähtemään.

Onnea sulle kuitenkin perheenetsintään ja kaikkeen tuohon. Muistan niin hyvin kuinka turhauttavaa se oli. Toivottavasti vielä pääset sille alueelle, johon oikeasti toivot. Sait mut ainakin uteliaaksi mistä syistä tuonne etelä-osavaltioihin tahdot, mutta ilmeisesti jää oman mielikuvitukseni tuotteeksi arvailla syitä tälle :D

oneesan kirjoitti...

No sanotaanko, että jos pääsen haluamalleni alueelle, ja kaikki menee odotusten mukaan, niin voin paljastaa syyn :-D Tässä vaiheessa en kuitenkaan näe asiaa vielä kannattavaksi paljastaa :-D