20. kesäkuuta 2009

Saturday, June 20th, 2009 part I

Tiedättekö, kun tulee niitä päiviä jolloin toivotte olevanne joku ihan muu, jossain ihan muualla? No, mulla on tänään sellainen. Todella paha sellainen. Hammasta kiristellen lasken jo päiviä elokuun 17. ja tulin siihen tulokseen, että niitä on 58. Mutta samalla myös 58 liikaa. Olettaen jälleen kerran, että pääsen lähtemään tuolloin.

Eilinen oli kaikkea muuta kuin miellyttävä päivä. Aamulla ajoin skootterilla ihan hirveässä kaatosateessa töihin. Töissä ainoa positiivinen asia oli se, että saatiin kassat suljettua jo jokus 1:20pm, eikä mennyt yhtä myöhään kuin edellisenä vuonna. Työpäivän jälkeen ajoin jälleen ihan hirveässä kaatosateessa kotiin. Sää oli itsessään jo masentava tekijä eilen, mutta eivätpä kaikki eilen tapaamani ihmisetkään tehneet päivästä mitenkään mainitsemisen arvoista (jos se oli tavoitteenne,
congratulations, mission accomplished). Positiivisia poikkeuksia toki löytyi.

Mitäs tänään. En tiedä. Olisi vapaapäivä. Melkein toivoisin, että voisin olla töissä, mikä itsessään on jo todella hälyttävää. Yöllä jäi unet hieman vähäisiksi, kun eräs naapureistamme päätti pitää sellaiset bileet, että meidänkin talon ikkunat helisivät musiikin bassojen tahdissa. Vielä 2am aikoihin musiikki raikasi ihan täydellä teholla. En sitten tiedä monenko aikaan ovat rauhouttuneet, kun olen jossain vaiheessa sitten nukahtanut. Onneksi. Mutta tosiaan, kaikessa kokonaisuudessaan eilinen on sellainen päivä, minkä voisin ihan huoletta pyyhkiä mielestäni ja unohtaa.

Ei kommentteja: