Tiedättekö, kun tulee niitä päiviä jolloin toivotte olevanne joku ihan muu, jossain ihan muualla? No, mulla on tänään sellainen. Todella paha sellainen. Hammasta kiristellen lasken jo päiviä elokuun 17. ja tulin siihen tulokseen, että niitä on 58. Mutta samalla myös 58 liikaa. Olettaen jälleen kerran, että pääsen lähtemään tuolloin.
Eilinen oli kaikkea muuta kuin miellyttävä päivä. Aamulla ajoin skootterilla ihan hirveässä kaatosateessa töihin. Töissä ainoa positiivinen asia oli se, että saatiin kassat suljettua jo jokus 1:20pm, eikä mennyt yhtä myöhään kuin edellisenä vuonna. Työpäivän jälkeen ajoin jälleen ihan hirveässä kaatosateessa kotiin. Sää oli itsessään jo masentava tekijä eilen, mutta eivätpä kaikki eilen tapaamani ihmisetkään tehneet päivästä mitenkään mainitsemisen arvoista (jos se oli tavoitteenne, congratulations, mission accomplished). Positiivisia poikkeuksia toki löytyi.
Mitäs tänään. En tiedä. Olisi vapaapäivä. Melkein toivoisin, että voisin olla töissä, mikä itsessään on jo todella hälyttävää. Yöllä jäi unet hieman vähäisiksi, kun eräs naapureistamme päätti pitää sellaiset bileet, että meidänkin talon ikkunat helisivät musiikin bassojen tahdissa. Vielä 2am aikoihin musiikki raikasi ihan täydellä teholla. En sitten tiedä monenko aikaan ovat rauhouttuneet, kun olen jossain vaiheessa sitten nukahtanut. Onneksi. Mutta tosiaan, kaikessa kokonaisuudessaan eilinen on sellainen päivä, minkä voisin ihan huoletta pyyhkiä mielestäni ja unohtaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhannus. Näytä kaikki tekstit
20. kesäkuuta 2009
19. kesäkuuta 2009
Friday, June 19th, 2009
Kävin juuri läpi 265 sivua au pair/nanny -hakuilmoituksia (joista jokaisella sivulla oli noin 5 profiilia). Muutama perhe löytyi lisää hot listille eli tällä hetkellä perheitä taas 12 kpl. Välillä saattoi tulla vastaan sellaisen perheen profiili, mikä ei sijainniltaan/vaatimuksiltaan ollut mulle sopiva, mutta mitkä oli pakko käydä katsomassa aivan ihanien valokuvien takia. Yksi perhe Hawaijilta, oh, todella kauniita ihmisiä! :O Ihan kateeksi käy :D Haha.
Kello on tosiaan 1:02am tällä hetkellä ja herätyskello soittaa 7am. Töihin pitäisi jaksaa raahautua klo 8:30am. Työpäivän pitäisi kestää klo 1:15pm asti, mutta koska on juhannusaatto, niin veikkaan ettei sieltä pääse ajoissa pois. Viime vuonna saatiin viimeiset asiakkaat porttien läpi joskus 1:40pm aikoihin (kun kaupat meni silloinkin klo 1pm kiinni). Töistä päästiin lähtemään joskus 1:50-2:00pm aikoihin. Mun tietääkseni ylitöiden palkka lähtee juoksemaan vastan sitten kun on mennyt ainakin ½ h ylimääräisenä, eli toisin sanoen saatiin ylityökorvausta noin reilulta puolelta tunnilta, vaikka oikeasti istuttiin siellä tunti ylimääräistä. En edes sano mitä ajattelen tästä ... Tiedätte varmasti sanomattakin.
Päivitän blogin nyt, koska töiden jälkeen/illemmalla tuskin jaksan tulla tänne kirjoittelemaan, varsinkaan jos löytyy jotain ohjelmaa juhannuksen kunniaksi. Ainakin ymmärsin, että meidän perheen olis tarkotus grillata, mutta muuta suunnitelmaa ei ainakaan toistaiseksi ole ilmennyt. Saa nähdä. Jossei muuta, niin onhan mulla Stephenie Meyerin loistoteoksia läjäpäin, että ei kun niistä nauttimaan! Tai jos on pakko koneella kököttää, niin sitten toki Sims 3 on oiva vaihtoehto :D
Mutta näin, nyt hampaiden ja naaman pesun kautta omaan (160x200, ah!) sänkyyn ja nukkumaan. Buenas noches a todos, ja hyvää Juhannusta! :-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)