Working on plan B!
Tosiaan, olen kyllästynyt tähän ASSE:n touhuun niin totaalisesti, että ajattelin vaihtaa järjestöä. Jo ennestään tuttuun Cultural Care:een olisin vaihtamassa. Sinänsä vähän hiertää, että viime kertainen reissu tuntui järjestön osalta menevän ihan penkin alle, mutta tietenkin kyseessä on kaksi täysin erilaista asiaa - kielimatka ja au pair -vuosi. Mulle on sovittu haastattelu tän viikon torstaille klo 14:00. Pääsen töistä 12, joten taidan ottaa 12:41 junan Helsinkiin, ja pyöriä siellä sitten aikaa kuluttaen siihen asti, että on aika pinkaista toimistolle.
Matkaan on ilmestynyt myös pieni mutta. Tai mutka - miten vain. Ehdin jo nimittäin hehkuttaa tuosta Atlantan perheestä ex-host-mommalleni, mutta pian siis lähetin perään viestiä, että se oli feikki jne. No ex-host-mom oli tietenkin järkyttynyt, että miten tollasta voi tapahtua, mutta pian sen jälkeen pääsikin vauhtiin. Hän ilmoitti, että heistä olisi todella hienoa ja "coolia" (niin kuin hän asian ilmaisi :-D), jos minä palaisin takaisin Kaliforniaan ja rupeasin heidän au pairikseen. Plussia tästä jutusthan löytää monia, todella monia. Enemmän kuin miinuksia. Pakko on kuitenkin korostaa, että mulla on syyni miksi haluaisin juuri Georgiaan tai South/North Carolinaan (syitä, joita en siis aio täällä kiljua ääneen - halusitte tietää ne miten paljon tahansa tai ette :-D). Joten tällä hetkellä voisin sanoa olevani aika sekaisin.
Mitä mieltä olette, lähdenkö takaisin Kaliforniaan tuttuun, varmasti mukavaan (ja mut haluavaan!) perheeseen vai otanko riskin ja hyppään kohti tuntematonta tietämättä, että pääsenkö lähellekään Georgiaa tai South/North Carolinaa?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perhe. Näytä kaikki tekstit

22. kesäkuuta 2009
20. kesäkuuta 2009
Saturday, June 20th, 2009 part II
Ette usko tätä ikinä (Nora sinä varsinkaan!) - SAIN ÄSKEN SÄHKÖPOSTIA ATLANTASTA, GEORGIASTA (ja sehän on kuulemma vain 2h ajomatkan päässä South Carolinan Columbiasta ;-D)!! Perheeseen kuuluu isä (43), äiti (42) sekä kaksi poikaa (9 ja 13).
Olen tällä hetkellä todella sekaisin ja pulssi on varmasti ainakin 200, joten voisin melkeinpä lopettaa kirjoittamisen tällä erää tähän, ja jatkaa sitten kun olen ensin rauhoittunut hieman :----D
***UPDATE (7:55pm): Noniin, jatketaan :-D Elikkä perheen isä työskentelee CNN:llä ja äiti osa-aikaisena jossain kiinteistönvälittäjä firmassa. Isä mainitsi jotain basic juttuja mistä pojat pitää, ja tässä kohtaa voin todeta, että pojat on tosiaan poikia - listalle nimittäin kuuluivat mm. legot, Transformersit ja Star Wars. Mutta yllätyksekseni myös kokkailu! Harrastuksiin kuului Tae Kwon Do, flag football ja noiden lisäksi he harjoittelevat tällä hetkellä myös soittamaan pianoa.
Sähköpostiin isä oli liittänyt kuvia kaikista perheenjäsenistä, talosta sekä huoneesta ja kylpyhuoneesta, jotka tulevat olemaan mun käytössä. Todella mukavanoloisia ja näköisiä ihmisiä. Isä vakuutti jo tuolla ensimmäisellä sähköpostillaan. Töitä olisi ma-pe klo 8am - 4pm, eli ihan normaali työpäivä. Viikonloput vapaana. Ja mulla on myös käytössä oma auto. Lupailivat myös kännykkää ja tietokonetta käyttööni. Ja talohan on ihan älyttömän kokoinen linna :-D Taidan tarvita kartan, etten eksy. Haha. Perhe myös totesi, että jos/kun he matkustavat (USA:ssa ja USA:n ulkopuolelle), niin minä lähden heidän kanssaan.
Noh, nyt vain seuraavaa sähköpostiviestiä odotellessa :-) ÄÄÄÄ!

5. kesäkuuta 2009
Thursday, June 18th, 2009
No niin, nyt se sitten tapahtui. Sain sähköpostia Kaliforniasta. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja 3 lasta (5v, 4v ja 9kk). Vaikuttivat ihan mukavilta, mutta sähköposti itsessään oli hieman outo ja epäilyjä herättävä. Missään ei esimerkiksi mainita, että mistä he ovat mun tietoni löytäneet, ja mailin sävy on sitä luokkaa, että tietenkin menen juuri heidän perheeseensä. Suurinpiirtein, että ilmoita kun olet tulossa. Ja sen lisäksi alussa luulin, että perheen äiti on se, joka on mailissa "äänessä", mutta lopussa kuitenkin perheen isä ilmoittaa, että kannattaa laittaa mielummin sähköpostia, kun hän ei kovinkaan usein pääse käymään Yahoo Messengerissä. Osoite ja puhelinnumero löytyvät, sekä kaksi kuvaa perheestä. Todella suloisen näköisiä lapsia, ja miellyttävän näköiset vanhemmat. Jotenkin vaan jää sellanen fiilis, että jokin mättää tässä jutussa. D: En tiedä miksi. Ja tietenkin jos tartutaan muihin negatiivisiin asioihin, niin Kaliforniahan tosiaan sijaitsee väärällä puolella mannerta.
Tämän lisäksi yksi perhe heitti jälleen punaista valoa. Eli kuusi hylkäystä plakkarissa. "Jee". No itsehän totesin, että mielummin tulen hylätyksi, kuin odotan jotain ihan turhaan. Ja tottahan se on, vaikka harmittaa. Enkö muka kelpaa kenellekään SC-GA-NC-TN -akselilla? :-( Buhuu. Mun "hot list":lla on tällä hetkellä vielä 8 perhettä, joilta odottelen joko punaista tai mahdollisesti (ja erittäin toivottavasti) vihreää valoa. Pitäis varmaan tänään tai huomenna tehdä uutta kierrosta greataupair.comissa ja katsella, jos olisi tullut uusia perheitä haluamaltani alueelta.
Hmmmmmmmhm... Kumpa nyt kuuluisi itse ASSE:nkin kautta jotain. Turhauttavaa aina vaan saada niiltä mailia, että ei he tiedä asioista mitään, ja että kyllä he ilmottaa sitten kun jotain on. Joo, joo. Keksikää jotain uutta, jooko?
***UPDATE (6:35pm): Vastasin CA-perheelle kohteliaasti, mutta kieltävästi. Uutta odotellessa...
Hieman piristystä tähänkin päivään:
-----------------------------------
Hola a todos!
Pensé en un pequeño cepillo de dominio del idioma español en mi escribir un breve texto en español. Sería maravilloso si América será posible aprender español. Voy a elegir el curso de español, si es posible a todos!
Espero que el viaje a América tanto! Estoy casi embaladas mi maleta. Sólo la palabra, y voy de inmediato! O no, tal vez tengo que esperar para obtener mi visa. Pero ahora es la poca cosa, y se ocupa de forma rápida. Quiero salir ya!
Pronto, pronto, pronto ... Pronto, estoy muy lejos de fuera! A quien echaremos de mí? :D
-----------------------------------
Aiemmin tapahtunutta:
(Kyllä, olen pitänyt teiltä salaa kirjaa siitä, mitä elämässäni on tapahtunut. Mutta koska edellisessä postauksessani lupasin, etten lisäile uusia ennen uutta yhteydenottoa, niin on tämä pysynyt teiltä (onnistuneesti) piilossa. :D)

- June 17th, 2009: V*tuttaa, ja paljon! 10 päivän lomaputki on ohi, ja tänään piti jälleen suunnata töihin (6am - 1pm)... Kraah. Juhannus ollaan tietenkin töissä. Lomat jatkuu sitten 20.7. eteenpäin. Tänään myös tasan 2kk siihen päivään, kun HALUAISIN lähteä. Nähtäväksi jää, pääsenkö lähtemään silloin - tai pääsenkö ylipäätään lähtemään...
- June 16th, 2009: Vietettiin shoppailupäivää Jumbossa äidin kanssa, ja sieltä suuntasimme HKI-Vantaalle pikkuveljeä vastaan - hän kun saapui sieltä Saksan futisleiriltä. Illan päätteeksi tarkastin sähköpostin, jonne olikin ilmestynyt greataupair.comin kautta kaksi uutta perhehylkäystä, sekä yksi ilmoitus kiinnostuneesta - sain tosin todeta, että se oli joku nelikymppinen äijä vailla avustajaa... Ei kiitos, vaikka työ sinällään olisi varmasti omalta osaltaan ihan palkitsevaa ja erilaista. Perhehylkäyksiä tullut nyt siis 5 kpl.
- June 15th, 2009: Palkkapäivä, jippii! ... Sekä yksi perhehylkäys greataupair.comissa.
- June 14th, 2009: Tänään selvittiin eilisestä baari-illasta, mutta onnekseni en kärsi darrasta (lähes koskaan, mutta sitten kun se iskee, niin kärsin kaikkien niiden ei-kärsittyjen päivien edestä :D). Tänään siis lähinnä pelkkää Ben & Jerry's jäätelöä ja Serranon perhettä <3
- June 13th, 2009: Tähän mennessä on tullut kaksi hylkäystä greataupair.comissa, mikä jo sinällään lohduttaa mua paljon. Parempi tulla hylätyksi, kuin odottaa jotain turhaan. Ja päätin myös laajentaa osavaltiolistaa niin, että nyt joukkoon kuuluu myös Tennessee. Eli: 1. SC, 2. GA, 3. NC ja 4. TN. Illalla käytiin tsekkailemassa yöelämää :)
- June 11th, 2009: Veljeni lähti Saksaan futisleirille (en edes ole kateellinen, kun itsekin pelasin futista 9 vuotta D; köhköh)
- June 10th, 2009: Käväisin elokuvissa siskoni kanssa, sekä rekisteröidyin greataupair.com sivustolle mahdollisten isäntäperheiden lyötämisen toivossa.
- June 9th, 2009: Sain sähköpostia ASSE:lta, jossa ilmoittivan USA:n isäntäperhetilanteen olevan huono (parempi kuin keväällä, mutta huonompi kuin aikaisempina vuosina, johtuen lamasta). Rekisteröidyin newaupair.com sivustolle mahdollisten isäntäperheiden lyötämisen toivossa.
- June 7th, 2009: Alkoi vihdoin (ja virallisesti) huiman 10 päivän vapaaputki töistä!! Ja tänään tuli myös kuukausi täyteen siitä, kun vastaanotin ensimmäisen yhteydenoton kiinnostuneelta host-perheeltä.
- June 6th, 2009: Projekti "USA-kuntoon 2009" ei etene ihan odotettuun tahtiin :D Mutta edistytty on, haha!
- June 5th, 2009: Lähetin jälleen sähköpostia ASSE:lle.
- June 4th, 2009: Vein läjän lääkereseptejä uusittavaksi.
- May 27th, 2009: Sain tietää, että minulla pitää olla host-perhe 28.7. mennessä, jos mielin lähteä maailmalle 17.8. Pitäisi kuulemma piakkoin saada yhteydenottoja sähköpostin/soittojen muodossa.
- May 26th, 2009: Pääsin vihdoin käymään kampaajalla, ja sain mustan tukkani takaisin. :) Lähetin myös sähköpostia ASSE:lle.
- May 24th, 2009: Siskoni täytti huimat 15 vuotta. Congratz!
- May 21st, 2009: HOK-Elannon järjestämä Lintsipäivä (meille siis ilmaiset kyydit klo 9-13).
- May 19th, 2009: Sain vihdoin omakseni kannettavan tietokoneen. :)
- May 17th, 2009: Koirani täytti 8 vuotta. Tuitui<3
- May 16th, 2009: Vietimme O:n <3 21v. synttäreitä. Tuli käytyä mm. Royal Onnelassa. :D
7. toukokuuta 2009
Thursday, May 7th, 2009 part II
Hmm... Ehkä innostuin liian ajoissa. En tosiaan yhtään tiedä miksi vastaanotin niinkin "mitäänsanomattoman" sähköpostiviestin. Olen kovin hämmentynyt.
Siinä siis kyseltiin pääasiassa tarkennuksia mun allergioista ja astmasta. Lopussa mainittiin, että ko. perhe on toiminut host-perheenä jo useamman vuoden ajan, ja että mun hakemuksessa oli paljon sellaista, joka miellytti perhettä (Kivakivakiva! ... Mutta mitäköhän lieneet noi heitä miellyttäneet asiat? Tuskin se mun hulvaton pesukone-komentti, haha :D), ja että olisin heidän perheeseen "potential fit" - niin kuin he asian ilmaisivat. Saa nähdä miellyttivätkö mun vastaukset, että kuuluuko niistä enää mitään.
Plussana voisin mainita sen, että jos ovat kerran jo useamman vuoden toimineet host-perheenä, niin lapset tuskin ovat ihan pieniä. Itsehän toivon, että tulevassa host-perheessä olisi 2-3 lasta, jotka ovat iältään 5v. ylöspäin. Ovat silloin jo sen ikäisiä, että voi tehdä enemmän asioita, ja kommunikointi sujuisi paremmin.
Mutta kuten jo totesin, en tiedä tästä perheestä juuri mitään - äidin ja isän nimet, ja äidin sähköpostiosoitteen. Mahtava alku.
Ja jos nyt ruvetaan listaamaan asioita, joita toivoisin tulevalta isäntäperheeltä, niin listahan näyttää suurinpiirtein tältä:
1) Lapsia 1 - 3 (kyllä, laitoin ihan oikein. Älkää hämääntykö :D)
2) Iät 5 - 12v.
3) Asuinpaikka South Carolina (tai North Carolina tai Georgia.)
4) Käytössä auto (enkä nyt tarkoita mitään henk.koht. limusiinia :D Enkä sitä, että sen pitäisi olla käytettävissä 24/7. Toki se helpottaa elämää, jossei tartte aina olla taistelemassa auton käyttövuoroista.)
5) Internetliittymä (tämän aion hankkia joka tapauksessa, oli perheellä käytössä tai ei. Mutta miksei niillä olisi? D:)
6) Mahdollisesti myös jonkinsortin puhelinliittymä (tottakai sellaisen itse hankin, jollei ole perheen puolesta mahdollinen, enkä VAADI tuota.)
Hmmm, siinä ne taisivatkin jo olla. Onko mahdotonta täyttää nuo neljä ensimmäistä kohtaa? Toivon, että ei. Pakko siellä South Carolinassakin on olla HYVIÄ autollisia perheitä, jotka on HYVÄÄ SUOMALAISTA au pairia vailla D; :D
PS: Sain tänään vihdoin varattua ajan kampaajalle, jihuu! Toukokuun 26. päivää odotellessa. Pitäis myös alkaa tekemään tarkkaa researchia kannettavistatietokoneista. Olen meinaan päättänyt seuraavasta palkasta (15. päivä) ostaa moisen härvelin. Hankintahan on ollut päällänsä jo jonkin aikaa, mutta nyt vihdoin voin sellaisen jo oikeasti itselleni luvata. ^___^

Thursday, May 7th, 2009 part I
OMGOMGOMGOMGOMGOMGOMGOMGOMG !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Juuri raahustin kotiin Sportista pettyneenä Suomen häviöstä jääkiekossa. Toivoni jo melkein menettäneenä avasin koneen, ja ajattelin sitten tsekkailla facebookin ja sähköpostin (vain pettyäkseni lisää), mutta MITÄ LÖYSIN! MITÄ LÖYSIN!
"Questions from a American family."
ENSIMMÄINEN SÄHKÖPOSTI KIINNOSTUNEELTA HOST-PERHEELTÄ ! Ainoa miinus minkä heti keksin on se, ettei mailissa mainita mistäpäin perhe on........... Äräärärärär.
Pitääpä vastata niiden kysymyksiin ja katsoa mitä tapahtuu. Mailista sai sellaisen kuvan, että he lähinnä tekee jotain pika tsekkausta mahdollisiin kiintoisiksi osoittautuneisiin, ja lähtee vastausten perusteella sit karsimaan huonommat pois. En tiiä. Saa nähdä miten käy.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)