22. kesäkuuta 2009

Monday, June 22nd, 2009

Working on plan B!

Tosiaan, olen kyllästynyt tähän ASSE:n touhuun niin totaalisesti, että ajattelin vaihtaa järjestöä. Jo ennestään tuttuun Cultural Care:een olisin vaihtamassa. Sinänsä vähän hiertää, että viime kertainen reissu tuntui järjestön osalta menevän ihan penkin alle, mutta tietenkin kyseessä on kaksi täysin erilaista asiaa - kielimatka ja au pair -vuosi. Mulle on sovittu haastattelu tän viikon torstaille klo 14:00. Pääsen töistä 12, joten taidan ottaa 12:41 junan Helsinkiin, ja pyöriä siellä sitten aikaa kuluttaen siihen asti, että on aika pinkaista toimistolle.

Matkaan on ilmestynyt myös pieni mutta. Tai mutka - miten vain. Ehdin jo nimittäin hehkuttaa tuosta Atlantan perheestä ex-host-mommalleni, mutta pian siis lähetin perään viestiä, että se oli feikki jne. No ex-host-mom oli tietenkin järkyttynyt, että miten tollasta voi tapahtua, mutta pian sen jälkeen pääsikin vauhtiin. Hän ilmoitti, että heistä olisi todella hienoa ja "coolia" (niin kuin hän asian ilmaisi :-D), jos minä palaisin takaisin Kaliforniaan ja rupeasin heidän au pairikseen. Plussia tästä jutusthan löytää monia, todella monia. Enemmän kuin miinuksia. Pakko on kuitenkin korostaa, että mulla on syyni miksi haluaisin juuri Georgiaan tai South/North Carolinaan (syitä, joita en siis aio täällä kiljua ääneen - halusitte tietää ne miten paljon tahansa tai ette :-D). Joten tällä hetkellä voisin sanoa olevani aika sekaisin.

Mitä mieltä olette, lähdenkö takaisin Kaliforniaan tuttuun, varmasti mukavaan (ja mut haluavaan!) perheeseen vai otanko riskin ja hyppään kohti tuntematonta tietämättä, että pääsenkö lähellekään Georgiaa tai South/North Carolinaa?

21. kesäkuuta 2009

Sunday, June 21st, 2009

Voi miten ironista, eilen 6:14pm vastaanotin THE mailin, josta sekosin ihan kokonaan ja koko mun maailma meni sekaisin. Sen lisäksi olen nyt myös vastaanottanut KAKSI MUUTA mailia - toinen Englannista ja toinen USA:sta. Miten on mahdollista, että sitten viimein kun löydän sen perheen, jonka luokse todella haluan lähteä, niin näitä au pairin haku/etsintäpyyntöjä sataa ovista ja ikkunoista? :-D Sry guys, too little too late. Muutenkaan nämä kaksi jälkimmäistä eivät ole säväyttäneet maileillaan oikein millään tapaa. Molemmat olivat erittäin lyhyitä ja ytimekkäitä, lähinnä sellaisia hakuilmoituksia, toisin kuin tämän mun perheen maili, joka oli pitkä ja yksityiskohtainen, minkä lisäksi oli vielä liitetty kuviakin. Kyllä nyt huomaa miten pienillä asioilla saa suuren eron aikaan, jos vain jaksaa panostaa. :-)

Tänään pitäisi mennä taas töihin 1pm - 8pm (ja huomenna työpäivä jatkuu 6am!). Ihan hyvät rahathan sieltä tulee kun on sunnuntai, mutta joudun taas kassalle niin ei jaksa naurattaa. Eilen olisin tosin ollut valmis purkamaan angstiani vaikka kassalla, huh! Sekään ei jaksa lohduttaa, kun tietää että tulen olemaan töissä tästä päivästä alkaen aina torstaihin asti, perjantai on vapaa, ja sitten sekä lauantaina että sunnuntaina töissä. Kraah. Sitten onkin maanantai vapaa, minkä jälkeen pakerretaan töissä taas lauantaihin asti ja sunnuntai on vapaa. Buhuu! ;-(

Odotan kyllä maanantaita niin innoissani! Itse asiassa olen nyt jo ihan maanantaissa, en tiedä miksi. Ei tunnu yhtään sunnuntailta. Mutta tosiaan, maanantaina pääsen ilmoittamaan pomolle, etten aio jatkaa tuolla enää 12.8. jälkeen, kun tämä tyttö painelee maailmalle 17.8. mwhahaha! Oi että kun olen iloinen :-D Ah, pitkästä aikaa.

***UPDATE (8:25pm): Jaaha, jos luette kaikki sen "Saturday, June 20th, 2009 part II" postauksen kommentit, niin huomaatte, että ilmeisesti se sitten onkin huijausviesti, joten ... RANTEET AUKI JEEEEEE........................................... Töissä oli ihan v*tun p*skaa ja kaikki romuttu about minuutissa kun saavuin kotiin ja sain tietokoneen auki. MAHTAVAA HEI. V*TTU.

***UPDATE (9:21pm): Tää alkaa mennä mielenkiitoseks, sain siltä "feikki-faijalta" uutta sähköpostia...

***UPDATE (9:48pm): Sain ehkä hulluimman idean ikinä, mutta katsotaan nyt miten käy... ;-D Ei siis liity mitenkään tuohon feikki-perheeseen. Ihan uudet tuulet puhaltavat :-D

***UPDATE (11:18pm): Feikki-faijalta tuli sähköpostia pariin otteeseen tän illan aikana. Nyt voin ihan virallisesti sanoa, että feikki se on (sain sen pussitettua, hähähä, mun kanssa ei ryttyillä). Oli kyllä aika erilainen kokemus mailailla huijarin kanssa. Mutta onpahan tullut nyt sekin koettua. Huomenna aamulla tosiaan 5am herätys ja 6am töihin, kiinnostaa ku kilo p*skaa tällä hetkellä. Mitä jos vain korkkaisin ton mun Leijona pullon tuolta kaapista, ja sen jälkeen tyhjentäisin Breezer- ja siiderivarastoni jääkaapista? Sounds like a plan to me! Ah tätä suomalaista mentaliteettia <3

20. kesäkuuta 2009

Saturday, June 20th, 2009 part II

Ette usko tätä ikinä (Nora sinä varsinkaan!) - SAIN ÄSKEN SÄHKÖPOSTIA ATLANTASTA, GEORGIASTA (ja sehän on kuulemma vain 2h ajomatkan päässä South Carolinan Columbiasta ;-D)!! Perheeseen kuuluu isä (43), äiti (42) sekä kaksi poikaa (9 ja 13).

Olen tällä hetkellä todella sekaisin ja pulssi on varmasti ainakin 200, joten voisin melkeinpä lopettaa kirjoittamisen tällä erää tähän, ja jatkaa sitten kun olen ensin rauhoittunut hieman :----D

***UPDATE (7:55pm): Noniin, jatketaan :-D Elikkä perheen isä työskentelee CNN:llä ja äiti osa-aikaisena jossain kiinteistönvälittäjä firmassa. Isä mainitsi jotain basic juttuja mistä pojat pitää, ja tässä kohtaa voin todeta, että pojat on tosiaan poikia - listalle nimittäin kuuluivat mm. legot, Transformersit ja Star Wars. Mutta yllätyksekseni myös kokkailu! Harrastuksiin kuului
Tae Kwon Do, flag football ja noiden lisäksi he harjoittelevat tällä hetkellä myös soittamaan pianoa.

Sähköpostiin isä oli liittänyt kuvia kaikista perheenjäsenistä, talosta sekä huoneesta ja kylpyhuoneesta, jotka tulevat olemaan mun käytössä. Todella mukavanoloisia ja näköisiä ihmisiä. Isä vakuutti jo tuolla ensimmäisellä sähköpostillaan. Töitä olisi ma-pe klo 8am - 4pm, eli ihan normaali työpäivä. Viikonloput vapaana. Ja mulla on myös käytössä oma auto. Lupailivat myös kännykkää ja tietokonetta käyttööni. Ja talohan on ihan älyttömän kokoinen linna :-D Taidan tarvita kartan, etten eksy. Haha. Perhe myös totesi, että jos/kun he matkustavat (USA:ssa ja USA:n ulkopuolelle), niin minä lähden heidän kanssaan.

Noh, nyt vain seuraavaa sähköpostiviestiä odotellessa :-) ÄÄÄÄ!

Saturday, June 20th, 2009 part I

Tiedättekö, kun tulee niitä päiviä jolloin toivotte olevanne joku ihan muu, jossain ihan muualla? No, mulla on tänään sellainen. Todella paha sellainen. Hammasta kiristellen lasken jo päiviä elokuun 17. ja tulin siihen tulokseen, että niitä on 58. Mutta samalla myös 58 liikaa. Olettaen jälleen kerran, että pääsen lähtemään tuolloin.

Eilinen oli kaikkea muuta kuin miellyttävä päivä. Aamulla ajoin skootterilla ihan hirveässä kaatosateessa töihin. Töissä ainoa positiivinen asia oli se, että saatiin kassat suljettua jo jokus 1:20pm, eikä mennyt yhtä myöhään kuin edellisenä vuonna. Työpäivän jälkeen ajoin jälleen ihan hirveässä kaatosateessa kotiin. Sää oli itsessään jo masentava tekijä eilen, mutta eivätpä kaikki eilen tapaamani ihmisetkään tehneet päivästä mitenkään mainitsemisen arvoista (jos se oli tavoitteenne,
congratulations, mission accomplished). Positiivisia poikkeuksia toki löytyi.

Mitäs tänään. En tiedä. Olisi vapaapäivä. Melkein toivoisin, että voisin olla töissä, mikä itsessään on jo todella hälyttävää. Yöllä jäi unet hieman vähäisiksi, kun eräs naapureistamme päätti pitää sellaiset bileet, että meidänkin talon ikkunat helisivät musiikin bassojen tahdissa. Vielä 2am aikoihin musiikki raikasi ihan täydellä teholla. En sitten tiedä monenko aikaan ovat rauhouttuneet, kun olen jossain vaiheessa sitten nukahtanut. Onneksi. Mutta tosiaan, kaikessa kokonaisuudessaan eilinen on sellainen päivä, minkä voisin ihan huoletta pyyhkiä mielestäni ja unohtaa.

19. kesäkuuta 2009

Friday, June 19th, 2009

Kävin juuri läpi 265 sivua au pair/nanny -hakuilmoituksia (joista jokaisella sivulla oli noin 5 profiilia). Muutama perhe löytyi lisää hot listille eli tällä hetkellä perheitä taas 12 kpl. Välillä saattoi tulla vastaan sellaisen perheen profiili, mikä ei sijainniltaan/vaatimuksiltaan ollut mulle sopiva, mutta mitkä oli pakko käydä katsomassa aivan ihanien valokuvien takia. Yksi perhe Hawaijilta, oh, todella kauniita ihmisiä! :O Ihan kateeksi käy :D Haha.

Kello on tosiaan 1:02am tällä hetkellä ja herätyskello soittaa 7am. Töihin pitäisi jaksaa raahautua klo 8:30am. Työpäivän pitäisi kestää klo 1:15pm asti, mutta koska on juhannusaatto, niin veikkaan ettei sieltä pääse ajoissa pois. Viime vuonna saatiin viimeiset asiakkaat porttien läpi joskus 1:40pm aikoihin (kun kaupat meni silloinkin klo 1pm kiinni). Töistä päästiin lähtemään joskus 1:50-2:00pm aikoihin. Mun tietääkseni ylitöiden palkka lähtee juoksemaan vastan sitten kun on mennyt ainakin ½ h ylimääräisenä, eli toisin sanoen saatiin ylityökorvausta noin reilulta puolelta tunnilta, vaikka oikeasti istuttiin siellä tunti ylimääräistä. En edes sano mitä ajattelen tästä ... Tiedätte varmasti sanomattakin.

Päivitän blogin nyt, koska töiden jälkeen/illemmalla tuskin jaksan tulla tänne kirjoittelemaan, varsinkaan jos löytyy jotain ohjelmaa juhannuksen kunniaksi. Ainakin ymmärsin, että meidän perheen olis tarkotus grillata, mutta muuta suunnitelmaa ei ainakaan toistaiseksi ole ilmennyt. Saa nähdä. Jossei muuta, niin onhan mulla Stephenie Meyerin loistoteoksia läjäpäin, että ei kun niistä nauttimaan! Tai jos on pakko koneella kököttää, niin sitten toki Sims 3 on oiva vaihtoehto :D

Mutta näin, nyt hampaiden ja naaman pesun kautta omaan (160x200, ah!) sänkyyn ja nukkumaan. Buenas noches a todos, ja hyvää Juhannusta! :-)