Näytetään tekstit, joissa on tunniste Master ideat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Master ideat. Näytä kaikki tekstit

5. heinäkuuta 2009

Sunday, July 5th, 2009

Tänäänhän tuli tasan 3 vuotta siitä, kun viimeksi suuntasimme USA:han. Tuntuu hassulta (mutta todella positiiviselta) ajatella, että pian (toivottavasti!) olen siellä jälleen.

Eilen illalla päädyin muutaman mutkan kautta O:n ja J:n kanssa paikalliseen baariin. Siellä törmäsin useisiin tuttuihin ja hieman tahmean alun jälkeen pääsi allekirjoittanutkin vauhtiin. Juomien itsensä määrä oli vähäinen, mutta se, miten ne käytettiin, vaikutti humalatasoon valtavasti - halvalla päästiin humalaan nähden! :-D

Kaikki master ideathan tulevat juuri tällaisessa pienessä (kauniissa) sievässä, ja jälleen kerran pääsin väläyttelemään älynlahjojani, kun päätin sitten kävellä ilman kenkiä keskustasta kotiin (matkaan n. 3-4km) - kengät kun olivat hiertäneet rakot mun jalkoihin jo alkuillasta. No ei siinä vielä mitään. Ajattelin myös olla ajattelevainen tytär, ja ottaa postilaatikosta aamunlehden, ja viedä sen valmiiksi sisään, jotta ei tarvitse porukoiden raahautua ulos asti sitä hakemaan. Sain lehden ja itseni sisään, ja sitten muutaman (älyttömän) sähköpostiviestin lähetettyäni pääsin vihdoin nukkumaan. Kello tais jo sillon olla lähempänä 6am (ainakin Facebook väittää, että olen ollut koneella 05:17am :-D).

Heräilin sitten jo joskus 10am aikaan ja raahustin keittiöön hakemaan vettä. Porukat siinä sitten kyseli, että olenko nähnyt päivänlehteä. Ihmettelin, että mitä ne sitä kyselee kun minähän sen jo toin sisään. Sitten ne kertoi, että olivat soittaneet K-U:lle ja pyytäneet uutta lehteä, kun eivät löytäneet sitä mistään ja ajattelivat että K-U:lla oltais (jälleen kerran) ryssitty meidän lehden kanssa. Siinä sitten hetken aikaa tuumailin, suuntasin eteiseen (en tiedä miksi :-D) ja kävin kattomassa kenkiäni. OLEN NERO. Siellä se lehti oli mun saappaan sisässä :-DD Repesin totaalisesti ja kiikutin lehden keittiöön ja kysyin että "Tätäkö te etitte?". Siinä repeili itse kukin. Mutta ainakin selvisi lehden mysteerinen katoaminen. :-D

Tyhjensin huoneeni tossa pari päivää sitten ja pakkasin elämäni pahvilaatikkoihin. Tämä tyttö kun joutuu luopumaan omasta huoneestaan lähdön koittaessa, jotta sisko ja veli saavat vihdoin omat huoneet. Tänään saatiin sitten äidin kanssa siirrettyä mun pahvilaatikkovuoreni (= elämäni) autotalliin odottamaan seuraavaa kuskaamista/purkamista (mikä tapahtuu luultavasti vasta sitten kun palaan Amerikasta). Huone näyttää tällä hetkellä todella autiolta ja ei-omalta-huoneelta. D: Mutta uhrauksia on tehtävä... :-D