Hurjaa. Nyt on jo huhtikuu. 20-vuotissynttärit parin viikon päästä. En osaa sisäistää ajatusta siitä, että täytän todella 20 vuotta. Ehkä se jysähtää sitten kerran ja kunnolla. :D Saa nähdä.
Hakupaperit on tällä hetkellä melkeinpä postimerkkiä vaille valmiit lähetettäviksi. Aika jännää, että kohta asiat rupee rullaamaan siihen tahtiin, että kohta huomaan jo seisovani matkalaukkuineni Helsinki-Vantaalla odottamassa lennon lähtöä jonnekin päin maailmaa ja sieltä suunta kohti New Yorkia, jossa meille järjestetään 5 päivän perehdytys ennen perheeseen matkaamista. Ihan positiivista ajatella, että ei meitä ihan ilman minkäänlaista valmistelua heitetä toiselle puolelle Atlanttia, taputeta olkapäälle ja sanota "Koita pärjätä. Nähdään vuoden päästä!" :D
Osaltaan alkaa jo valjeta se karu totuus, että joudun todellakin jättämään monta tärkeää ihmistä tänne, enkä tule näkemään heitä ainakaan vuoteen. Suunnitelmissa onkin, että kesällä vielä ennen lähtöä pitäisi käydä kiertämässä jonkun verran sukulaisia, ja tietenkin viettää laatuaikaa kavereiden kanssa. :) Kunpa kävisi hyvä tuuri, ja saisin USA:stakin nopeasti uusia kavereita, ettei olisi ihan out kaikista jutuista siellä ja pääsisi rutinoitumaan arkeen paremmin, ja olisi tosiaan joku jolle purkaa sydäntä jos siltä tuntuu.
Syksyä odotellessa ...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti