9. toukokuuta 2009

Saturday, May 9th, 2009

Tämän hetkinen sää kuvaa hyvin mielentilaani. Tulee niin paljon, että hyvä kun lehdenalut pysyvät edes puissa, on harmaata ja lähes tulkoon sataa (yllättävä tauko, kun koko päivän tullut vettä).

Töihin piti mennä 7:45am, mutta onnekseni mulla oli lyhyt päivä ja pääsin kotiin jo 1pm. Asiakkaatkin olivat yllättävän hyvällä tuulella, vaikka hulinaa riitti. Monet mainitsivat, että meininki parkkihallissa on sitä luokkaa, että siellä mennään viidakon säännöillä. Kaikesta huolimatta voin todeta, että oli yllättävän mukava päivä töissä (Olenkohan pimahtanut lopullisesti? Minähän inhoan työtäni!). Ennen yhdeksää oli hetken aikaa aikamoiset jonot, jotka saatiin kyllä purettua ihan hyvään tahtiin. Loppupäivästä "jonoa" kerkesi kertyä maksimissaan 3 henkilön verran. Kokoajan oli siis tekemistä, mutta ei kuitenkaan stressaavaan tahtiin.

Illalla olisi työpaikan jotkut virkistysjuhlat, vai mitkä olikaan. :D Minä unohdin iltamaan ilmoittautua, mutta enköhän saa itseni soluttauduttua sekaan ilman, että tulee sanomista. Ei mun ainakaan sinne tartte mennä muiden ruokia syömään mennä, ja muutenkin ajattelin ottaa auton, niin eipä tarvitse alkoholilliseen juomapuoleenkaan koskea. Kamera vielä mukaan, niin voilá, ilta voi alkaa!

Vieläkään ei ole siitä yhteyttä ottaneesta perheestä kuulunut mitään. Ehkä he totesivat, etten ole heille sopiva ja päättivät paneutua muihin ehdokkaisiin. Eli ts. mun pitää nyt sitten vaan odotella, että joku toinen perhe ottais yhteyttä. Pläääh. Kerkesin jo innostua niin paljon, mutta ilmeiseti oli false alarm.

PS: Alan kyllä kirjaimellisesti sekoamaan. Kuuntelin winampilla musiikkia sufflella, ja kun seuraava biisi vaihtui, repesin täydellisesti nauramaan. Ääneen. Pitkään. Kunnes se loppui kuin seinään.

np: Disney (Little Mermaid) - Eric To The Rescue [3:43]

Voi kyllä . . .
Nyt tuijotan seinää apaattisena - biisi nimittäin vaihtui uudelleen.

np: Disney (Little Mermaid) - Part Of That World [3:12]

2 kommenttia:

nora kirjoitti...

Moikka,

tää saattaa olla hieman hassu kysymys, mutta oletko sä Titta?
Kuva näyttää niin hirveen tutulta :)
Mikäli olet niin me oltiin mitä todennäköisimmin samaan aikaan EF:n kielimatkalla Kaliforniassa 2006. Mä olen Nora.

.. ja lähdössä kanssa Amerikkaan au pairiksi ASSEn kautta :D
Tosin jo heinäkuussa. Atlantaan :)

Että olitpa ennestään tuttu tai et, niin kiva kumminkin löytää joku, joka lähtee saman järjestön kautta :)

oneesan kirjoitti...

Ää! Ei oo todellista :D Ihan supermahtavaa! Vauvauvau. Menin ihan sanattomaksi, siis kyllä olen :D Ja äääääääää. Hei sun pitää antaa meseosote tai jotain :D !